Tiistaiteemat joka kuukauden ensimmäinen tiistai

TIISTAITEEMAT KUUKAUDEN ENSIMMÄISENÄ TIISTAINA

Tiistaiteemat kokoavat yhdistyksille suunnattuja tärkeitä ja ajankohtaisia asioita tiiviiksi kokonaisuudeksi jokaisen kuukauden ensimmäiselle tiistaille. Tiistaiteemat toteutetaan etänä Google Meetin kautta ja tapahtumat alkavat klo 18.00.

Mukaan jokaiseen webinaariin pääsee tämän linkin kautta. Lisää päivämäärät jo kalenteriisi! Pääteemojen lisäksi joka tiistai on ajankohtaisia kuulumisia ja lopussa mahdollisuus kysyä ja keskustella itselle ajankohtaisista asioista.

TIISTAITEEMAT 2024

9.1.
Suomen Ladun sääntöjen päivitys
Kansallinen hiihtopäivä helmikuussa

Suomen Ladun sääntöjä päivitetään. Teknisten tarkennusten lisäksi sääntöjä on mahdollista muuttaa laajemminkin. Montako jäsentä hallituksessa tulisi olla? Onko yhdistysten äänimäärät porrastettu oikeudenmukaisesti? Mukana tiistaiteemassa on sääntömuutosta valmisteleva työryhmä, joka aloitti toimintansa viime syksynä. Tule kuulemaan heidän työstään ja keskustelemaan mitä muutoksia Suomen Ladun sääntöihin tarvitaan.

Kansallinen hiihtopäivä järjestetään 24.2.2024. Käymme läpi tapahtumakokonaisuutta ja keskustelemme miten jäsenyhdistykset voisivat päivään osallistua. Tavoitteena on saada mahdollisimman paljon ihmisiä aktivoitua hiihdon ja talviulkoilun äärelle.

6.2.
Miten järjestän hyvän tapahtuman?
Yhdistyksen matka Kiilopäälle – järjestelyiden parhaat vinkit!

5.3.
Toimintakysely 2023
Driven käyttö yhdistyksen toiminnassa

2.4.
Retkelle-päivän info

Tervetuloa kuulemaan tulevien Retkelle-päivien sisällöistä. Käymme läpi kampanjan tavoitteet, yhdistyksille annettavan tuen ja vilkaisemme myös kampanjan visuaalista ilmettä.

2.4.
Yhdistyspolku ja ohjaajuus

Etsittekö yhdistykseenne uusia ohjaajia ja vapaaehtoisia sekä uutta elinvoimaa toimintaan? Kerromme kuinka ohjaajuudesta ja vapaaehtoistoiminnasta kiinnostuneet henkilöt voi tavoittaa Yhdistyspolkua hyödyntäen ja miten Jäsenpolusta kerättävät ohjaajatiedot linkittyvät Yhdistyspolun puolelle.

9.4.
Ulkoilusta hyvinvointia

Metsämieli-menetelmän kehittäjä Sirpa Arvonen kertoo luontoympäristön hyödyntämisen mahdollisuuksista kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin tukemisessa. Tule kuulemaan lisää luonnon hyvinvointi- ja terveysvaikutuksista Suomen Ladun ohjaajille ja aktiiveille suunnattuun maksuttomaan webinaariin!

Ilmoittaudu mukaan: 9.4. klo 17-19  tai 15.5. klo 17-19.

7.5.
4.6.
6.8.
3.9.
1.10.
5.11.
3.12.

MINUSTAKO OHJAAJA -WEBINAARIT

Haluatko innostaa muutkin mukaan sinulle tärkeän harrastuksen pariin? Minustako ohjaaja -webinaarissa kerromme ohjaajuudesta Suomen Ladussa ja miten toimintaan pääsee mukaan. Webinaarin aikana pääset kuulemaan toiminnassa jo mukana olevien ohjaajien kokemuksia ohjaajuudesta sekä saat tietoa missä ja milloin sinulle mielenkiintoisen lajin ohjaajakoulutuksia olisi tarjolla.